Takaisin listaukseen
11.1.2019 00:00

Soturikissat -piirrosnäyttely


Soturikissat -piirrosnäyttely on esillä kirjaston vitriinissä 11.1. lähtien. Tule ihastelemaan neljäsluokkalaisen Kaisla Salmian piirroksia Soturikissa -hahmoista. Kirjaston vinkkihyllyyn on kerätty Erin Hunterin Soturikissat -kirjoja sekä muuta tuotantoa. Tule, tutustu ja ota kotiin luettavaksi!
Erin Hunter, Soturikissat -sarja

”Olen neljäsluokkalainen tyttö Vesilahden Kirkonkylästä. Soturikissat ovat yksi niistä asioista, jotka innoittavat minua suunnistuksen lisäksi. Olen lukenut kaikki Soturikissat erikoisseikkailut mukaan lukien. Siihen meni noin kaksi vuotta.
Soturikissoja on viisi eri klaania. Klaanien nimet ovat Myrskyklaani, Jokiklaani, Tuuliklaani, Varjoklaani ja Tähtiklaani. Myrskyklaanilaiset ovat vahvoja ja rohkeita. Jokiklaanilaiset ovat kauniita ja osaavat uida. Tuuliklaanilaiset ovat nopeita ja usein pienikokoisia. Varjoklaanilaiset ovat viekkaita ja itsenäisiä. Tähtiklaanilaiset ovat kuolleiden kissojen henkiä, jotka suojelevat klaanikissoja.
Aloitin Soturikissojen piirtämisen, koska halusin nähdä miltä vaikka Närhisulka näyttää piirrettynä. Piirsin Soturikissoja aluksi mallista puhelimelta, mutta aloitin pian piirtämään niitä ilman mallia. Instagramissa olen myös jalanut muutaman Sotirikissakuvan.”
– Kaisla Salmia, piirtäjä