Tilkkulikat – Yksin ja yhdessä -näyttely
Tilkkulikat – Yksin ja yhdessä -näyttely kirjastossa 1.-26.2.2021.
Muistathan, että kirjastossa saa asioida vain lyhyen ajan kasvomaskia käyttäen ja turvavälit huomioiden! Tervetuloa näyttelyyn!
Ylämäen Tilkkulikat on porukka iloisia ja tekeviä naisia. Ryhmän historia alkaa Lempäälä opiston tilkkutyö- ja ompelukurssista vuosia sitten. Ylämäen Tilkkulikat -ryhmä perustettiin vuonna 2014, kun Pirkan opisto päätti lopettaa kurssin. Ryhmäläiset eivät halunneet lopettaa mukavaa harrastusta ja niin päätettiin jatkaa kokoontumisia omin neuvoin. Osa porukasta on kokoontunut jo kolmenkymmenen vuoden ajan tekemään yhdessä käsitöitä ja osa on uudempia tulokkaita.
Tilkkulikkoja yhdistää into käsillä tekemiseen ja uuden oppimiseen. Ryhmässä saa tehdä mitä haluaa, mutta paljon tehdään yhteisiäkin töitä. Joku tuo tapaamiseen uuden idean ja idean pohjalta teemme kukin omanlaisensa työn.
Tilkkulikat osallistuvat mielellään myös erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin. Vuosien saatossa on muun muassa tehty nuppupeittoja keskosille, nuttuja Etiopian lapsille, villasukkia Vesilahden veteraaneille ja lotille sekä osallistuttu Roosa nauha -tempauksiin.
Tilkkutyönäyttelyitä Tilkkulikat ovat pitäneet jo muutamia. Tällä kertaa näyttelyyn haluttiin esille muita kuin tilkkutöitä. Esillä on muun muassa kierrätysteemaisia töitä, muodikasta makramea, eri tekniikoin toteutettuja koruja ja lasitöitä.
Poikkeuksellisen vuoden takia Tilkkulikatkaan eivät ole voineet järjestää viikoittaisia tapaamisiaan. Nyt töitä on tehty itsekseen, mutta silti yhdessä. Auttava ystävä on vain viestin tai puhelinsoiton päässä.😊
Tilkkulikkojen esittelyteksti, Elina Myllymäki.