Takaisin listaukseen
1.9.2020 00:00

Tuntu-killan tilkkutöitä ja installaatioita


Tuntu-killan tilkkutöitä ja installaatioita -näyttely 31.8.-1.10.2020. Tervetuloa!

Tuntu-killan ja näyttelyn esittelyn on laatinut Kaija Mäkelä.

Tuntu on yksi Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n (www.finnquilt.fi) tamperelaisista killoista. Kaikki tuntulaiset eivät kuitenkaan ole tamperelaisia vaan osa on lähikunnista; mukana on lempääläinen, valkeakoskinen, hämeenlinnalainen ja osa-aika vesilahtelainen.

Tuntu on toiminut vuodesta 2008. Kiltalaisia yhdistää halu tehdä perinteisten tilkkutöiden sijaan tai lisäksi vähän kokeellisempia tilkkutöitä, tekstiilitöitä tai installaatioita. Usein valitsemme jonkin yhteisen haasteen, elämyksen tai idean, josta kukin kiltalainen tekee oman tulkintansa. Saatamme sopia käytettäväksi myös jonkin tietyn tekniikan tai materiaalin. Olemme tehneet töitä esimerkiksi elokuvan, runon, kirjan, näytelmän tai vaikkapa Pispalan opastetun kävelykierroksen inspiroimina.

Kokoonnumme kerran kuussa töiden ideoinnin, valmiiden tai keskeneräisten töiden näyttämisen, yhdessä tekemisen tai opettelun ja tapaamisen merkeissä joko toistemme kotona tai jossain muualla. Käymme yhdessä näyttelyissä ja olemme vierailleet esimerkiksi teatterissa, sirkuksessa ja oopperassa jakaaksemme yhteisen elämyksen töidemme lähtökohdaksi.

Tuntu-killan touhuja voi seurata Instagramissa #tuntukilta

Tällä hetkellä Tuntu-kiltaan kuuluvat
– Anne Lukkarila (killan vetäjä ja yhteyshenkilö)
– Brita Koota
– Kaija Mäkelä
– Minna Hankala-Vuorinen
– Päivi Merikanto
– Sinikka Repo-Koskinen ja
– Tiina Pummi

Näyttelyssä on esillä tuntulaisten töitä vuosien varrelta, pieniä töitä vitriineissä sekä vähän isompia seinillä. Mukana on ainakin jotain seuraavista

  • Emmi Itärannan Teemestarin kirjan inspiroimia läpikuultavia töitä
  • Hayao Miyazakin elokuvan Laputa – Linna taivaalla inspiroimia töitä
  • Suomalaisten naistaiteilijoiden elämään tai töihin perustuvia töitä
  • Kello-aiheisia töitä
  • Matka-aiheisia kuvakudoksia ja häviävälle materiaalille kirjottuja töitä
  • Pispalan kävelykierroksen inspiroimia kirjoja sekä kirjanmerkkejä ja silmälaseja
  • Linnunpönttöjä ja lintuja

Näyttelyssä on luettavissa myös haastetöihimme liittyviä kuvauksia töistämme ja niiden taustoista.

Lisätiedot: Anne Lukkarila lukkarilan.anne@gmail.com tai Kaija Mäkelä kaija.makela@elisanet.fi.

Kuvassa tuntulaisten töitä. Kuvaaja on Anne Lukkarila.