Takaisin listaukseen
27.11.2022 00:00

Vapauden tuulet -valokuvanäyttely


Jarkko Viljasen valokuvanäyttely Vapauden tuulet.

Näyttely on esillä kirjastossa 27.11.-29.12.2022.

Vapauden tuulet -projektissani on tavoitteenani luoda kuvia omista lähtökohdistani käsin, vaihteluna perinteiselle muotokuvalle (lapsi-rippi-yo-vihki), jota olen tehnyt Studio Amandassa nyt jo yli viisitoista vuotta ja muutaman vuoden nyt myös opettanut. Sifonkikankaiden rekvisiittakäyttö on viehättänyt minua pitkään ja aloin käyttää niitä myös soittajamuotokuvissa, joita aloin tehdä jo syksystä 2019 eteenpäin. Ensimmäinen tuulinen, ”Vapauden tuulten” kangaskuva tehtiin elokuussa 2021 Porin Reposaaren Siikarannalla, jonne lähdin aika extempore tuulisen sään innoittamana ja sain kuin sainkin siellä asuvan ystäväni innostumaan malliksi.

Alunperin suunnittelin tekeväni kaikki kuvaukset kysymällä ihmisiä spontaanisti kuviin ihan yleisillä uimarannoilla. Näin toiminkin seuraavissa kuvauksissa samana syksynä Mallorcalla sekä heinäkuussa 2022 Yyterin koirarannalla. Moni kuvaus toteutettiin myös mallin kanssa etukäteen sopien. Otollinen sää on kova tuuli, mielellään yli 10 m/s.

On mahtavaa kuinka moni on rohkaistunut heittäytymään kuvattavaksi. Upeasti tuulessa liehuva, näyttävä kangas on osa kokemusta. Tuloksena on mieleenpainuva hetki ja hyvän mielen kuva, joka nostaa arjen yläpuolelle, tuoden vapauden illuusion käden ulottuville heidän omien kasvojensa ja olemuksensa kuvittamana.”

– Jarkko Viljanen –